Passion (2000)
August Rock ideana syntyi alkukesästä 2000 kun Kuohijoen kylätoimikunnan edustajat ilmaisivat toiveensa saada kuulla vielä kerran Passion-yhtyeen riipaisevia blues-tulkintoja sekä jossain määrin energistä rock-poljentoa perustellen toiveensa mainitun yhtyeen 30-v juhlavuodella.
Asiaa ryhdyttiin kehittelemään ja niinpä siinä sitten kävi, että esitetty päivämäärä heinäkuussa ei sopinut yhtyeelle erään jäsenen Amerikan kiertueohjelman vuoksi, sen sijaan päätettiin uudesta päivämäärästä elokuun ensimmäisenä viikonvaihteena. Tilaisuuden nimikin tuli siinä aivan itsestään. Seuraavaksi keskustelun aiheeksi nousi epätodennäköinen lipputulokysymys johon myös löytyi vastaus kuin itsestään. Passionin Marjan pohjatöiden nojalla päätettiin luovuttaa mahdolliset lipputulot lyhentämättöminä TAYS Lastenpsykiatrian poliklinikalle. Kohde valittiin huolella ja harkiten. Niinpä jo kahtena vuonna ovat edustajat päässeet myöhäsyksyllä käymään kaupungissa toimittamassa vähäisen virkistyskassan pikku potilaille. Juurikaan kovin moni hyväntekeväisyyskonsertti ei vuonna 2000 tukenut lasten psykiatrista hoitoa joten yhtyeemme voivat katsoa olleensa jonkin sortin uranuurtajia tavallaan.
Ensimmäiseen August Rockiin päätettiin kutsua lisäksi pari- kolme muutakin bändiä ja niinpä Passionin ohella soittelivat Endymion ja Lentomies Usva. Toiseen August Rockiin oli jo tulijoita hieman enemmän, kolmen ykkösrockin bändin lisäksi soittimia hoitelivat Guns ´N´Roses vol.2 sekä Aslak and The Eskimos. Kolmoseen olikin sitten bändipuolella jo aivan hirvittävä tunku, maaliskuun loppuun oli tullut jo repullinen demolevyjä ja kesän alkuun asti oli säännöllisesti yhteydenottoja.
Aivan ilmeisesti August Rock alkoi saavuttaa orastavaa asemaa hyvänä ja hauskana minifestivaalina. Esiintyjätarjokkaita oli laidasta laitaan, juuri keikkailun aloittaneista pitkän linjan blues-kokoonpanoon, tosin on todettava että ankara esiintyjäpolitiikkamme tylyllä "artisti maksaa"- tyylillä, eli kaikki yhtyeet soittavat hyväntekeväisyyspohjalta, edes artistimakkaraa ei tarjota, karsi joukosta joitakin hyvin mielenkiintoisia nimiä. No can do eli ei maha mittään...
Pertti "Veltto" Virtanen (2002)
August Rock kolmonen pyöritettiin läpi jälleen todella onnistuneesti luotettavien taustavoimiemme eli Kuohijoen kylätoimikunnan sekä Kylä-Mukkulan kulttuurikeskuksen ja Kuohijoen VPK:n suosiollisella avustuksella, uutta oli backstagepassien korvaaminen backstagepaidoilla by Printscorpio. Paidat rahoitettiin festaripaitoja myymällä todella onnistuneesti. August Rock-organisaation henkilökunnan ei tarvinnut ryhtyä käyttämään aurinkolaseja eikä karttelemaan paitapainon väkeä.
Itse konsertti oli jälleen tyylisuuntia pursuileva loistelias spektaakkeli jonka avasi tyylikäs funk-yhtye LAP, joka mainoksissa esiintyi vanhalla nimellään. Lentomies Usva jatkoi 10-vuotiskiertueen päätöskeikallaan soittaen omaa tinkimätöntä musiikkiaan. Aslak and the Eskimos heitti hyvän keikan ja sitä seurasi illan ensimmäinen ylläri, tyttöbändi Deep Glance. Wild One energisen solistinsa Iisakkilan komennossa pisti bileisiin liikettä aivan kiitettävästi ja seuraava yllätys olikin jo aivan ekstraa, paikalle oli saapunut Manse-rokin elävä legenda Pertti "Veltto" Virtanen joka tilaisuuden kunniaksi heitti kaksi kappaletta räjähtävällä tulkinnalla sekä voimaperäisellä lavashowlla ryyditettynä. August Rockin veteraanit Passion ja Endymion hoitelivat sen jälkeen soittohommia ja illan päätti vierailija kaukaa läntisestä Suomesta, Hullu Puutarhuri.
Organisaatio totesi August Rock kolmosen jälkeen, että mikäli pidetään festivaali edelleen samojen suuntaviivojen mukaisena, on esiintyjämäärän maksimi löydetty. Tältä pohjalta alkoi viipymättä AR IV:n suunnittelu työnimellä August Rock IV - A New Hope. Tavoitteena oli edelleen saada lipputuloina nelinumeroinen summa euroja TAYS lastenpsykiatrian poliklinikalle.
Kuuman kesän kääntyessä loppupuolelle oli jälleen saatu värvättyä riittäväksi katsottu määrä henkilökuntaa, bändejä oli katsastettu epälukuinen määrä vanhalla hyväksi katsotulla periaatteella ja suuret kuviot oli saatu kohdalleen. Jälleen oli tullut aika siirtyä varsinaiseen konkreettiseen toteutukseen. Loistavien tukijoukkojemme avustuksella oli markkinointia saatu toteutettua kohtuullisesti sillä normaalilla nollabudjetilla, oli mainoksia, lehtijuttuja ynnä muuta. Bändirintamalla oli luvassa uusi nouseva bändi, bluesia ja Southern rokkia sekä yksi yllätysveto, joka laskeutui line-uppiin kunis salama kirkkaalta taivaalta asettaen organisaation ns. tilanteeseen. No, siitä viis, täytyi vaan katsoa kuinka homma rullaisi. Rakennus-ja piuhanvetoryhmät siirtyivät alueelle ja jälleen kaikki oli valmista vastaanottamaan pikkufestarille saapuvia valtaisia vierasjoukkoja. Normaalin äärettömän kuumeisen puuhastelun siivittämänä saatiin homma jotensakin kuosiin ennen sovittua alkuhetkeä, osa sound checkeistä viivästyi, osa bändeistä oli hukan teillä ja sitä tavallista Spinal Tap -hengessä tapahtuvaa rock-n-rollingia...
Elokuisen iltapäivän raahustaessa kohti helteistä iltaa 02.08. kajahtivat alkusävelet KVPK:n talon tutussa salissa Aslak and the Eskimos -yhtyeen aloittaessa ensimmäisen settinsä. Yleisö sai kuulla "snadeja stooreja Stadista" vähän unplugged-hengessä. Ohjelma jatkui kun lauteille hyökkäsi Deep Glance, Suomen edustaja Etelä-Korean nuorisotapahtumassa. Monilukuinen nuorempien soittajatyttöjen ja -poikien Deep Glance esitti maistiaisia E-Korean settilistasta ja hyvältähän tuo näytti ja kuulosti.
Seuraavaksi noustiin Midnight Expressin kyytiin ja edellistä bändiä hieman vanhemman kaliiperin rokkimiehet vakuuttivat etelän rokilla ja bluesilla. Aslakille lupailtu toinen lyhyt setti oli vuorossa, jonka jälkeen seurasi ei-niin-toivottu järjestely- ja odottelutauko. Pienen hämmästelyn ja kummastelun jälkeen homma loksahti taas raiteilleen ja Hämeenlinnasta tullut kokenut tribuuttibändi Goodmans sai vedettyä settinsä läpi. Yhtyeen nimestäkin selvinnee ohjelmisto, todella loistavia versioita Antti Hammarbergin kappaleistahan sieltä saapui ammattimiesten tulkitsemina. Yleisö alkoi olla jo kohtuullisen lämmennyttä ja lisää herkkuja seurasi: Porvoon lahja suomen southern rock osastolle, loistava Shotgun Wedding heitti todella mainion ja pitkähkön setin. Pienoinen aikarajan ylitys selittynee sillä valitettavalla tosiasialla, että tämä oli yhtyeen jäähyväiskeikka. Valitettavaa, mutta kyllä nuo pojaat sekä tytöt tulevat varmasti muissa bändeissä jatkamaan.
Shotgun Wedding (2003)
Hyvin lämmitetty yleisö olikin vastaanottavaisella tuulella kun vuoroon tuli ensimmäinen Lehmo.Bändeistä, vakaa vanha Passion, valitettavasti ilman kosketinsoittajaa. Tätä puutetta ekstrakitaristi Vesa pyrki hyvällä menestyksellä paikkaamaan. Lavalla oli riittävän lämmintä ja soitto soljui pimenevään iltaan kun Passion siirsi soittovuoron Endymionille. Enkkarit vetivät jälleen komeasti, eivätkä edes vanhempien herrojen pienet hämäysyritykset saaneet poikien systeemejä sekaisin. Loistavan illan jo mentyä hyvän matkaa yön puolella epäkiitollisella lopettajan paikalla ollut vanha tuttu Parasite City lopetteli erittäin onnistuneen August Rock nelosen huippuenergisellä setillä hien virratessa sekä lavalla että katsomon puolella. Sebastian kiipeili pitkin VPK:n seiniä ja pojat junttasivat kovaa rokkia niin että ... sukka pois!!
Happeninki jatkui kamojen purkutyön ja debriefingin osalta siihen asti että aurinkokin alkoi jo kurkistella itäisessä taivaanrannassa ennen kuin koko August Rock nelonen alkoi vääjäämättömästi siirtyillä historian lehdille.
Loppuviimeksi neljäs August Rock oli taloudellisesti tähän astisista paras, jo kauan tavoitteena ollut nelinumeroinen loppusumma euroja saavutettiin eli lippukassassa oli illan jälkeen 1153,50 euroa johon lisättiin paitakassasta 6,50 eli luovutettavaa summaa saatiin tasattua 1160 euroon. Jälleen tuli Lastenpsykiatrian poliklinikalle kiva joululahjaraha... Seuraavan kerran päästäänkin sitten uusiin tiloihin luovuttelemaan, TAYS Lastenpsykiatrian poliklinikka muuttaa varsinaisen TAYS:n yhteyteen.
Tähän mennessä August Rock on tuonut yhteensä 3476 euroa mainitulle taholle, ja tie kutsuu edelleen kulkemaan - August Rock viitonen on kohta käsillämme (emmekä tiedä mitään yhtään). Tämän kaiken saavuttaminen on vaatinut lukuisten bändien soittajilta sekä useilta vapaaehtoistyöntekijöiltä aika rutosti hommia josta kaikille kiitos. Viitosrokin suunnittelu on jo kohtuullisen kovassa vauhdissa, tavoitteeksi voitaisiin nyt asettaa edelleen nelinumeroinen lippukassasumma ja optimistiseksi tavoitteeksi saada lahjoitettu kokonaissumma 5000 euroon. Tämä vaatisi vähintään 218 maksanutta katsastajaa AR viitoseen - saa nähdä kuinka äijäin käy...
Ja niinhän siinä sitten tapahtui, että tavoitteeseen ei aivan päästy, vietävää rahaa tuli pääsylipuista tasan 795 euroa. Passionin väki päätti sitten pistää sivutuotekassasta vitosen, että saatiin vietävää joululahjarahaa jämpti 800 euroa, jota vietiin sitten paikan päälle 8.12. organisaation toimesta. Muttapa lyhyt katsaus Viidenteen AugustRokkiin, erittäin sateisena kesänä 2004...
Pitkin kevättä oli Organisaatio kuunnellut demoja ja ottanut yhteyksiä erinäisille tahoille, suurimpana "yllärinä" brittibändi The Darknessiin, jonka manageri ei kuitenkaan saanut sovitettua maaseutuekskursiota orkesterille... pahus vieköön. Keskittyivät varmasti seuraavan päivän Ankkarockiin, eikä pistokeikka sopinut.
Kuitenkin esiintyjälista siitä sitten tuli valmiiksi, ja ajankohdan kanssa hieman säädeltiin, päätettiin kuitenkin satsata heinä-elokuun vaihteessa olevaan viikonloppuun, jolloin oletettiin olevan hyvää säätä ja vielä paljon potentiaalisia asiakkaita kesälaitumilla. Ensimmäisessä rastissa onnistuttiin, vain hyvin olematon sadekuuro vieraili soittohuoneen lähistöllä, jälkimmäisessä jäätiin kyllä reippaahkosti tuosta yleisötavoitteesta, mutta aivan kohtuullisesti taas veti minifestari väkeä.
Ja illan kulkupa olikin taas taattua AR-linjaa... aloittajaksi olimme saaneet moniäänistä laulua ja kaunista soittoa esittävän yhtyeen Elmerin Ystävät, Helsingistä, sijoituksia kilpailuista... Vuoden 2003 keväällä Elmerin ystävät voitti Velmun järjestämän Checkout-bändikilpailun pop-sarjan. Kuusi henkilöä, viisi laulaa... pop/rokkia tyylisuuntana... olipa jälleen erittäin oivallinen avaus hyvälle illalle. Iltaa nousi jatkamaan Aslak And The Eskimos yhdellä kokoonpanovariantilla ja taas juureva musiikki virtaili hämärtyvään iltaan. Unohtaa ei tässä vaiheessa voi tietenkään aivan upouusia toimihenkilöitä, illan spiikkasi aivan kerrassaan kiitettävästi Kaisa "Peppi" Kallio ja edellisvuosien pikku ongelmiin kyllästyneenä oli AR-organisaatio suuressa viisaudessaan aivan uuden toimihenkilön joutunut kiinnittämään, ensimmäistä kertaa August Rockin historiassa lavatapahtumia hallinnoi tiukka stage-manager Martta "Marsupilami" Lehtojoki joka sai vähän vanhemmatkin blues-sedät ja rokkarit "kuriin ja Herran nuhteeseen", aikataulu pysyi ilmiömäisesti ja hämmästyttävästi koossa, melko harvinaista moinen.
Kolmantena joukkueena lauteille nousi pitkän linjan AugustRock-kävijä Lentomies Usva jonka laulujen puhuttelevat sanat olivat vielä varsin hyvin yleisön muistissa -paitsi tietysti uudemman materiaalin, joka oli takuu-hauskaa ja yllättävän absurdia tyyliuskollista kamaa sekin. Poikien esiintymisasut olivat myöskin melko tyylikkäät. Vaikka Lentomies Usva olikin pitänyt pientä taukoa keikkailussa, olivat vanhempien laulujen sanat melko hyvin pysyneet yleisön muistissa, ja yhteislaulanta sujui kohtuullisesti.
Hyvin läsnäolevan yleisön eteen kertyi seuraavaksi seitsenhenkinen joukkue soittoväkeä, Lehmo.bändeistä vanhempi eli Passion, jonka tämänvuotista settiä oli vähän virtaviivaistettu ja vauhditettu. Pitkästä aikaa saatiin kuulla myös jouluinen "Lumiukko-laulu". Tottahan tietysti ennen seuraavaa bändiä, eli Tampereelta tulevaa Essentiaa, eivät acapella-lauleskelijat malttaneet olla kyyditsemättä Mercedes Benziä, perinteet kun velvoittivat.
Essentia nousi seuraavana lavalle soittamaan vähän modernimpaa musiikkia keulahahmonaan Joonas Lepistö, ja hyvinhän Tampereen pojilta soitto kävi... pienet tekniikkaongelmat tosin hieman viivästyttivät yhtyeen showtimea.
Illan päätti onnistuneesti "Nuorempi Lehmo.bändi" Endymion hieman uudistuneella kokoonpanolla.
Vaikka rahalliset tavoitteet jäivätkin tällä kertaa saavuttamatta, lähdettiin Organisaatiossa jo uutta rokkia kohti.
© 2000 – 2008 August Rock, Lehmo.Com | Sivuston toteutus Comon Solutions