August Rock

Peruutuksia viime tingassa

30.7.2008

Esiintyjäkaarti on tällä kertaa vähentynyt, sillä Helion ilmoitti jättäytyvänsä tapahtumasta pois miehistönvaihdoksen takia. Lisäksi Aslak & the Eskimos jää pois, mutta Aslak avaa kuitenkin festarin suunnitellusti soolona alakerrassa klo 17.30. Nämä muutokset vaikuttavat myös aikatauluun, joten kannattaa tarkistaa soittoajat vielä paikan päällä.

Muutoksia taas

30.6.2008

Tapahtuman esiintyjiin on lisätty Peppi & Il Lupia. Lisäksi The Loafers ottaa Mesi Niemelän paikan alakerran klubilavalla.

Muutoksia esiintyjissä

28.5.2008

Jaakko Pesola on joutunut peruuttamaaan esiintymisensä August Rockissa lauantaina 2.8.2008. Pesolan paikan ottaa Alkuperäiskokoonpano, joka jo viime vuonna valloitti August Rock -yleisön omintakeisella showllaan. Katso päivitetty ohjelma!

Rokki tekeillä

10.4.2008

Sivuja on taas vähän uudistettu ja uutta tapahtumaa valmistellaan jo täysillä. Esiintyjät ovat vahvistaneet osallistumisensa, joten Info-sivulla pääsee tutustumaan tämän vuoden artistikattaukseen.

Uusien sivujen sisäänajoa

26.6.2007

Yhteydenottolomakkeessa havaittu vika on korjattu. Viasta johtuen emme ole saaneet lomakkeella annettuja sähköpostiosoitteita, emmekä valitettavasti pysty vastaamaan yhteydenottoihin henkilökohtaisesti. Sivuja päivitetään edelleen ja infosivulla yritämme vastata yleisimpiin kysymyksiin.

August Rock järjestetään 4.8.2007

13.6.2007

Kahdeksantena vuotena peräkkäin järjestettävä yksipäiväinen minifestari August Rock jyrähtää lauantaina 4.8.2007. Paikkana toimii edellisen vuoden tapaan loistavat bileet tarjonnut Aslak & The Eskimos-klubi.

August Rockin nettisivut uudistuivat

13.6.2007

Nettisivut ovat pysyneet ulkoasultaan muuttumattomina jo nelisen vuotta, joten nyt olikin jo korkea aika päivittää ne vastaamaan nykyisiä tarpeita. Sivuilta löytyy entistä kattavampi infopaketti, ja sisältöä pyritään päivittämään entistä useammin.

Uutta ja uutta

26.6.2006

Rokki sen kuin kehittyy. Kuohijoella sijaitseva Aslak & The Eskimos -klubi tarjoaa uudet puitteet August Rockille. Tapahtuma järjestetään klubin yläkerrassa, jossa on varmasti riittävät tilat tämänvuotisille kokoonpanoille. Klubilla tavataan!

Seiskaa heitetään

10.6.2006

Roll the Dice! August Rock järjestetään Kuohijoen VPK:n talolla 29.7. ja juuri saamamme tiedon mukaan esiintyjät on julkaistu näillä sivuilla. Tarjolla on jälleen monimuotoinen spektaakkeli, yhteensä kymmenen artistia ja kokoonpanoa luovat varmasti loistavat puitteet kesän rockjuhlille.

Kuudes kerta toden sanoo

25.5.2005

No taas se yllätti. Siis ajan kuluminen. Kyllä se August Rock 5 pidettiin, ja hyvin se meni, vaikka emme olekaan tänne uutispalstalle asiasta juuri huudelleet. Mutta nyt olisi sitten taas rokkia tiedossa, tänä vuonna ajankohta on 6.8.2005 ja paikkana wanha kunnon VPK:n talo. Esiintyjiksi ovat lupautuneet juhlavuosiaan viettävät Lehmo-bändit Passion ja Endymion, August Rock -konkarit Lentomies Usva sekä Aslak and The Eskimos. Uusia tuulia lavalle tuovat Tellu and The Incredible Dirt Band, Bloodrockers sekä Bluelight. Tapaamisiin Kuohijoella!

ROCK5.

22.5.2004

Ajan kuluminen yllättää aina, kohta on taas vuosi vierähtänyt August Rock 4:stä ja on aika valmistautua uusiin haasteisiin. August Rock 5 järjestetään perinteisessä ympäristössä Kuohijoen VPK:n talolla 31.7.2004 kello 18 alkaen, ja tarjolla on jälleen mielenkiintoinen bändikokoonpano. Uusista nimistä mainittakoon Essentia ja Elmerin ystävät. Tänä vuonna August Rockin lavalle nousee myös näyttävän comebackin tehnyt Lentomies Usva! Sanomattakin on selvää, että tällaista tapahtumaa ei kannata jättää väliin.

Kohti rokkia

1.7.2003

Tänään ilmestyvät ensimmäiset August Rock 4 -mainokset maastoon, tosin uusi mainos on ollut jo nähtävillä mm. Luopioinen 2003 -näyttelyssä. Voit tsekata sen myös täältä. Paitoja on myös tulossa lisää, joten toivottavasti tänä vuonna niitä riittää jokaiselle halukkaalle paidanostajalle.

Pitkä kuuma kesä

27.5.2003

Tässä vaiheessa on jo korkea aika päivittää August Rockin virallinen tiedotustorvi - nämä sivut - ajan tasalle. Neljäs rokki siis järjestetään 2.8. ja esiintyjälista on jälleen kerran mielenkiintoinen, kuinkas muutenkaan. Muistakaahan seurata Lehmo.Comia tässä kesän mittaan!

Rokit on rokattu taas tältä vuodelta

16.8.2002

Kolmas August Rock lunasti sille asetetut tavoitteet mainiosti, keli suosi rokkikansaa ja tunnelma oli muutenkin katossa koko illan. Illan bändit arvostivat tapahtuman hyvää henkeä ja tavoitettamme toteuttaa bändien bileet, joissa myös yleisö nauttii. Yhteensä maksanutta yleisöä saimme paikalle noin 130 henkeä, rokkiväki mukaan lukien paikalla oli lähes 200 korvaparia nauttimassa illan tarjonnasta.

Paidat painosta - mainostaminen käynnissä

19.7.2002

Viralliset August Rock T-paidat ovat valmiit, niitä voi ostaa rockista varsin kohtuulliseen 15e hintaan. Mainosten levittäminen lähimaastoihin on lähtenyt käyntiin hieman takkuisesti, mutta tänä viikonloppuna asia korjataan. Etusivulle on myös ilmaantunut sekunnin tarkkuudella pyörivä laskuri, yleisön pyynnöstä.

August Rock III etenee.

8.7.2002

Tänään on virallisesti julkistettu August Rock III:n mainos näillä sivuilla. Printtiversiot ilmaantuvat maastoon myöhemmin tällä viikolla.

© 2000 – 2008 August Rock, Lehmo.Com | Sivuston toteutus Comon Solutions