August Rock seiska alustavasti

Ehdottomasti paras tähänastisista rock-partyista oli numeroitten valossa AR seiska, ohitti selvästi nelosen..

Uusi paikka osoittautui toimivaksi, pikkuisen toki jäi parannettavaa, mutta hei, juhlat oli onnistuneet ja kehuja on tullut fiiliksestä että paikasta että uudesta systeemistä.

Toivoa sopii että uusi yhteistyökumppani Aslak & The Eskimos-klubi on yhtä tyytyväinen tulokseen..

Ja ne tärkeimmät numerot:

Eli henkilöluku 231 + 54 + 6 + 1 + "noin 20" eli suunnilleen oli 313-316 katselijaa paikalla, joista siis tuo 231 oli lipunostajia..

Jaakko Pesola rulettaa

August Rock seiskaan saapuva Jaakko Pesola on Radio Suomen soitetuimpien listalla kahdeksantena uudella sinkullaan "Mihin Elämäsi Käytit", tuolta lisätietoja..
http://www.jaakkopesola.com/uutisia.htm

Augustia

Tullaan tänä vuonna viettämään ihan-uudessa paikassa. Tiistaina Kyläyhdistyksen hallitus esitti, että voisiko AR-organisaatio tehdä yhteistoimintaa Kylä-Mukkulan Kulttuurikeskus- Aslak & The Eskimos-klubin kanssa, ja eipä ollut Organisaatiolla mitään moista vastaan.
Edelleen vanhoilla ehdoilla mennään, eli pääsylipputulot menevät TAYS Lastenpsykiatrian klinikalle lyhentämättöminä.
Muu myynti sitten hyödyttää toista järjestäjä-osapuolta.
Hyvän minifestarin taas pyrimme tekemään, muistakaa tulla heti alussa paikalle!!
Uusintoja ja hidastuksia ei tule!!

Uutta ja uutta

Rokki sen kuin kehittyy. Kuohijoella sijaitseva Aslak & The Eskimos -klubi tarjoaa uudet puitteet August Rockille. Tapahtuma järjestetään klubin yläkerrassa, jossa on varmasti riittävät tilat tämänvuotisille kokoonpanoille. Klubilla tavataan!

Terveisiä Ukrainaan!

Ukrainan pojat ovat olleet nyt kovin aktiivisia jopa siinä määrin, että Endymionin vieraskirja jouduttiin ottamaan pois pelistä. Iso spämmi nimittäin jumitti koko Lehmon eilisiltana, ja välttyäksemme tältä jatkossa pitänee vieraskirjoihin tehdä taas pieniä teknisiä viilauksia... Kaikesta huolimatta huhhellettä ja kesää kaikille! -Juha

Seiskaa heitetään

Roll the Dice! August Rock järjestetään Kuohijoen VPK:n talolla 29.7. ja juuri saamamme tiedon mukaan esiintyjät on julkaistu näillä sivuilla. Tarjolla on jälleen monimuotoinen spektaakkeli, yhteensä kymmenen artistia ja kokoonpanoa luovat varmasti loistavat puitteet kesän rockjuhlille.

Lehmonkirjasta

Jepjep. Pitäkää sulkulistanne. Vieraskirjaspämmäyksen seurauksena pikapikaa rakennettuun suodatussysteemiin oli päässyt livahtamaan pieni mutta kriittinen virhe: se käytännössä suodatti kaiken pois Lehmonkirjasta. Ilmankos oli vähän hiljaista...

Ylläpito pahoittelee kömmähdystä ja kannustaa kirjoittamaan kirjaan taas uudella innolla. Ja ilmoittelemaan ongelmista myös tännepäin. Hauskaa alkukesää itse kullekin!

Onnea Lehmo!

Lehmo.Com perustettiin 20. helmikuuta 2002 hetken mielijohteesta. Perimmäisenä syynä taisi olla loistavan Lehmo.Com -domainnimen keksiminen ja erityisesti tämän oivalluksen jonkinasteinen hyödyntäminen... selkeitä muistikuvia ei noilta ajoilta juurikaan taida löytyä.

Joka tapauksessa tänään juhlimme virtuaalisen sosiaalitilamme nelivuotissynttäreitä uuden ulkoasun ja uusien kujeiden myötä. Nelivuotisen Lehmon tulevaisuudessa häämöttää mm. Karsina...

Lehmo.Com ja uudet puitteet

Lehmo.Comin 4vee-synttäreiden kunniaksi sivujen ulkoasu ja rakenne uudistuivat. Kommentoikaapa mitä tykkäätte...

- Juha

Vieraskirjan häiriköinnistä

Muutaman päivän ajan Lehmo.Comin ja Passionin vieraskirjoja on häiritty ilmeisesti jonkinlaisessa mainostusmielessä. Olemme poistaneet asiattomat viestit heti havaittuamme ne, ja vieraskirjaan kirjoittaminen edellyttää nyt kaikkien kenttien täyttämisen. Lisäksi viesti hylätään, jos siinä käytetään häirikön käyttämää fraasia.Mainosviesteissä oli useita nettisivujen osoitteita, joilla vierailua emme missään nimessä suosittele.

Syndicate content